RistoSuvanto

Todellisuuteen herättäjä - Veli-Matti Värri

Kädessäni polttelee uunituore kirja Kasvatus ekokriisin aikakaudella (Vastapaino 2017). Kirjan on kirjoittanut filosofi, kasvatustieteen professori Veli-Matti Värri. Siispä tapaamaan häntä. Tapaaminen onnistuu hänen työhuoneessaan 6.11.2018. Ikäänkuin alustuksena olin edellisenä perjantaina Hämeenlinnassa kuunnellut teatterimies Juha Hurmetta, joka ilmoitti ettei ekologisista syistä enää poistu Suomen alueelta kuin kävellen.(https://areena.yle.fi/1-4589721?fbclid=IwAR1jx3qubBqS4D-RV0yaD6FV2nCFdlF... ).

Kirjaassan Värri käyttää oman ajattelunsa pohjana suuria nimiä: Merleau-Ponty (1908-1961), Lacan (1901-1981), Marcuse (1898-1979), Zizek (1949- ). Minulla on jokin hämärä mielikuva heidän ajattelustaan, mutta yhteistä tekijää en tunnista. Siispä kysyn.

”Isoja nimiä eri näkökulmista. Tämä kirja ei ole kirja näistä filosofeista vaan olen käyttänyt heitä hyväksi. Käytän systemaattisesti tutkimaani Merleau-Pontya ja muita vain oman aiheeni esittämiseen. Jokainen heistä on luonut oman kokonaisvaltaisen filosofisen systeemiin. Heitä yhdistää kriittinen teoria1, ei kuitenkaan täysin, sillä Merleau-Ponty oli fenomenologi, mutta oli kuitenkin sukulaisuusyhteydessä muihin ja läheinen minulle, nimenomaan loppuvaiheessaan. Sivilisaaatiokritiikki yhdistää kaikkia. Merleau-Ponty on minulle ontologisesti tärkeä ja keskeinen luontosuhteen uudelleentulkinnan kannalta. Ja sitten Hegel löytyy heiltä kaikilta taustalta.”

Vai Hegel (1770-1831) yhdistää? Nyt ajattelu menee jo niin syville vesille etten pysy perässä. Täytyypä opiskella filosofiaa lisää.

”Halu ja haluamisen problematiikka on tutkimuksessani keskeinen. Kaikkia yhdistää halu. Ihmisen ensimmäinen suhde maailmaan on aistimellinen, ei-kielellinen. Tätä suhdetta Merleau-Ponty kutsuu haluksi. Marcusen mielihyväperiaate voidaan nähdä halun toteuttumisperiaatteena, ihminen syntyy mielihyväolentona, eros-olentona, jonka yhteiskunta rationalisoi ja sosiaalistaa omaan järjestykseensä ns. todellisuusperiaatteen mukaiseksi vieraannuttaen ihmisen samalla itsestään. Lacanille halu on keskeinen ja Zizek tulkitsee Lacania. Tutkimusaiheeni keksin kyllä riippumatta kenestäkään näistä.”

Kirjassaan Värri haluaa pelastaa maailman ekokatastrofilta ja vaatii kasvatuksen perusteiden uudelleenmäärittelyä (s.20). Hän aloittaa Merleau-Pontysta, jonka mukaan ihmisen maailmasuhde alkaa ”kietoutumisesta yhteiseen maailmaan muiden ruumiillisten olentojen kanssa: olemme maailmassa ennenkuin meistä tulee järkiolentoja. Alkuperäinen kommunikaatioyhteys maailmaan ei siis ole minun aiheuttamani vaan syntyy ruumiin anonyymissa, esiobjektiivisessa maailmasuhteessa: jokin havaitsee minussa ennen minua. (s.63).Tämä on olemisemme lähtökohta, ”ruumiillisuuden aktiivisuus, joka ilmenee haluna. Ruumis on ensisijaisesti ja alkuperäisesti halun subjekti, joka puhekykyisenä toteaisi: minä haluan.” (s.64). Ruumiin halu on esikielellinen elämänvoima, joka suuntautuu maailmaan.(s.74).”Ruumis pyrkii eli haluaa toisten yhteyteen. Ruumiiden ”välinen silta rakentuu rakentuu ruumiiden välisestä eläytymisestä”, joka ”on mahdollista, koska olemme yhteistä lihaa”(s.64).

Tässä tulee vastaan Merleau-Pontyn kehittämä uusi termi: liha. Mitä se on ? Merleau-Ponty kehitti termin liha kuvaamaan havaitun todellisuuden perimmäistä olemusta ja se vertautuu antiikin filosofian alkuaineisiin: ”Liha on samalla tavalla olemisen alkuaine kuin maa, tuli, vesi ja ilma...Se on samanaikaisesti sekä koko olemisen metafora että näkyvän ja kosketettavan maailman konkreettinen ilmentäjä.” (s.53). Liha sulattaa perinteisen filosofian subjekti-objekti jaottelun olemattomiin. Ihminen syntyy ruumiissa subjektiksi ennen kieltä ja aistii ruumillaan, kietoutuneena luontoon. Merleau-Pontyn mukaan lihan perimmäinen ominaisuus on ”villi ja tavoittamaton” (s.57). Kun kysyn mitä tämä lihan perimmäinen olemus tarkoittaa, saan vastauksen: ” Se on pyrkimys kuvata sitä mistä olemme peräisin”.

”Ruumiin eläytymisvoima on nimenomaan halu. Ruumiin aistimellisuus on eroottisuutta, joka yhdistää ruumiin kaiken elollisen yhteiseen elämänvoimaan, Erokseen. Eros ilmenee maailmaan suuntautuvana haluna” (s.64). Halu ei kuitenkaan ole vietti, vaan ”ruumiille ominainen maailmasuhteen määre”, joka ”yhdistää inhimillisen ja eläimellisen maailman; molempia yhdistää pyrkimys toisen yhteyteen” (s.65). ”Alkuperältään halu on aistimellinen, positiivinen elämänvoima, Eros, joka on kapitalistisessa ”nautinnon säätelyssä” kääntynyt Thanatokseksi, kuolemanvoimaksi” (s.66). Tämän tuhoisan käänteen selittämiseksi Värri nostaa esiin Marcusen, Lacanin ja Zizekin psykodynaamiset teoriat. Positiivisen elämänvoiman muuttumista esineellistyneeksi tuhovoimaksi on vaikea havaita ja ymmärtää, koska halu toimii tiedostamattoman alueella (s.67).

Kuolemanvoimaa on vaikea voittaa, sillä se ympäröi globaalissa maailmassa meitä joka puolella. Hurjan tehtävän - voittaa kuolemanvoima - kirja kuitenkin asettaa kasvattajille ja meille itsekullekin. Kirja on äärimmäisen radikaali. Kuolemanvoiman selättäminen ei ole mahdottomuus, sillä ”halu sisältää jo orastavan eettisyyden mahdollisuuden alkuperäisessä pyrkimykseksessään tunnustuksen saamiseen toisilta. Siten halun suuntautumista on mahdollista kultivoida vaikuttamalla sosialisaatioon sisältyviin tunnustuksen rakenteisiin” (s.75). Tämä avaa kasvatukseen toivon näkökulman, joka edellyttää rajua muutosta yhteiselämäämme sääteleviin rakenteisiin ja maailmankuvaamme.

Kuolemanvoimasta energiansa saavaa yhteiskuntaamme Värri kuvaa sanalla psykokapitalismi. Sana on julma, mutta on totisinta totta: elämme ideologisessa unessa psykokapitalismia palvellen ekosysteemiämme tuhoten. Tästä on minusta hyvänä esimerkkinä vaikkapa parhaillaan suunnitteilla oleva Helsinki-Tallinna tunnelihanke, jonka yhtenä positiivisena vaikutuksena esitetään lentoliikenteen lisääntymistä Aasian ja Helsingin välillä. Yksityinen liikemies on mediatietojen mukaan hankkimassa rahoitusta Kiinasta ja hanke on hyvässä vauhdissa. Joku kiinalainen ilmeisesti uskoo hankkeen olevan hyvä business ja suomalaiset puolestaan eivät välitä ekosysteemimme tilasta. Ihmettelen, eivätkö poliitikot näe asioiden yhteyksiä – ei samanaikaisesti voi puhua ilmastonmuutoksen torjumisesta ja tuhoa luontoa kuten tunnelihankkeessa. Avainasemassa hankkeen hyväksymisessä on Helsingin kaupunki ja apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihreät). Vihreät ilmoittavat valmistautuvansa ensi kesän eduskuntavaaleihin ilmastomuutosvaaleina. Kuka uskoo, jos puolue samaan aikaan edesauttaa ekosysteemimme tuhoamista järjettömällä tunnelihankkeella? Kysyn vaan.

Värri erittelee halun eri tasoja. Ensimmäinen eli ulkoisin niistä on halu ideologisena tuotoksena (taloudellis-poliittisen sosiaalisaation luomus) (s.73). Tämän halun vallassa ajetaan mm. Helsinki-Tallinna tunnelihanketta. Halu ideologisena tuotoksena osoittaa miten ihmisen sisäinen rakenne ja ulkoinen yhteiskunnan rakenne kietoutuvat toisiinsa. Tämän kietoutumisen totesi aikoinaan myös vaikkapa Rousseau (1712-1778). Mutta meitä johtavat poliitikot eivät mieti lainkaan ihmisen sisäisen rakenteen muodostumista ja kasvattajat puolestaan ovat yhtä sokeita yhteiskunnan rakenteelle. Tätä poliitikkojen ja kasvattajien sokeutta Värrin kirja yrittää puhkaista, tuoda valoa pimeyteen.

Yhteiskunnan ison kuvan Zizek kiteyttää näin: ”Uuden ajan keskeinen tosiasia ei ole se, että maapallo kiertää aurinkoa vaan se, että raha kiertää maapalloa”2 Elämäämme määrittävälle maapalloa kiertävälle rahalle luo juridisia puitteita myös liberaali demokratiamme, joka kaiken hyvän lisäksi on myös kuolemanvoimaan nojautuvan psykokapitalismin savuverho. Maapalloa kiertävä raha luo kaikenlaisia kummallisuuksia. Luen iltapäivälehdestä kuinka 24 nuorta kiinalaista valmistautuu Kuopiossa vuoden 2022 Pekingin talviolympialaisten mäenlaskuun. Vain viisi heistä on aiemmin edes nähnyt lunta. Projektia johtaa Suomen olympiakomitean huippu-urheiluyksikön entinen johtaja Mika Kojonkoski, jolle tarjottiin Kiinassa 20.000 nuorta urheilijaa, joista hän testasi noin 1000 ja lopulta siis valitsi 24. Kojonkoskella on apunaan 8 apuvalmentajaa Aikaa olympialaisten palkintopallille on 3,5 vuotta. Maapalloa kiertävälle rahalle ei mikään ole mahdotonta.3

Minusta kiinnostaa ovatko kaikki kirjan filosofit ateisteja kuten vaikuttaa. ”Kirjan päälähteinä käytetyt filosofit ovat ateisteja, mutta johtopäätökset olisivat samoja, vaikka joku heistä olisi teistikin. Jumala-käsitettä ei ole oletettu. Esimerkiksi Lacanin subjektiteoriassa on kolme olemisen järjestystä: 1)imaginaarinen. Lapsi kietoutuu hoitajiinsa ja nähtyään itsensä noin 1,5 vuotiaana peilistä hänessä syntyy fantasia itsestä, ideaalinen ego, joka on hänen kuvitelmissaan vakaa ja pysyvä kokonaisuus, 2)symbolinen järjestys vahvistaa väärin tunnistaumista ja tekee siitä normaaliuden kielen muodostamassa symbolisessa rakenteessa, jokapäiväisessä kokemusmaailman rakenteessa. Sosiaalirakenne muokkaa moraalisubjektin ja siis halu on poliittis-taloudellisesti tuotettu ja 3) reaalinen järjestys on se mikä jää yli imaginaarisesta ja symbolisesta järjestyksestä ja jota ei voi kielellisesti vangita. Tämä tavoittamaton silloin voi olla jollekin Jumala siinä tavoittamattomassa. Se on uskon asia. Suhde luontoon voidaan nähdä mysteerinä, mikä avaa tulkinnan mahdollisuuden. Teologista kantaa he eivät ota.”

Siirrymme keskustelussamme Värrin työyhteisöön, yliopistoon. Värri suree yliopistojen muuttumista tuotantolaitoksiksi ilman syvempää eetosta. Samoin hän tekee kirjassaan. ”Yliopistot ovat osa kapitalismin logiikkaa ja Zizekin luonnehtiman ideologisen unen reproduktioita” (s.130). ”Välineellistä eetosta korkeampi yliopistoviisaus ei voi olla mahdollista ilman yleisempää sivilisaatioiden murrosta ja vallitsevan teknologisen maailmankuvan ja tulevaisuushorisontin ajattelemista uusiksi” (s.132).Toisenlaista yliopistoa tavoitellen Värri siteeraa kansallisfilosofi J.V. Snellmania, jonka mukaan ”yliopisto edustaa hengen itsetietoisuuden korkeinta astetta: yliopisto on ennenkaikkea moraalispedagoginen yhteisö, jonka tulisi haastaa opiskelijansa kehittämään älyllisiä ja moraalisia kykyjään ”(s.132). Nykyisissä tuotantotalousyliopistoissa tilanne on ihan toinen. Mietin itsekseni. Jos viisaus ei ole mahdollista yliopistoissa, niin kuinka se voi olla mahdollista ammattikorkeakouluissa, lukioissa, ammattikouluissa, peruskouluissa ja lastentarhoissa? Mieleeni tulee viisasta rakkautta julistanut Aleksanteri Ahola-Valo (1900-1997), jonka mukaan kehitys voi alkaa vain ihan alhaalta, lastentarhoista.

Miten ekokriisistä sitten selvitään ja päästään eteenpäin kun yliopistotkin ovat ideologisessa unessa? Värrin lähtökohta on selvä: ”Ensin on herättävä ideologisesta unesta” (s.138). Värrin kirja on herätyshuuto kuten maailman ekologinen tilakin. Teknologisen maailmankuvan unessa loikoilee nyt koko puoluekenttämme – me kaikki. ”Uusliberalismi on aikamme läpäisevä ideologia. Niin oikeutettua kuin sen kritiikki onkin, se ei ole tarpeeksi terävää ja radikaalia” (s.138). Siis pitää mennä syvemmälle. ”Tarvitaan syvempää meta-teoreettista ymmärtämystä länsimaisen teknologisen maailmankuvan kietoutumisesta sosiaalisaation rakenteisiin ja psykokapitalistisen halusubjektin tuottamiseen” (s.138). Siinä se on. Kuva itsestämme. Olemme psykokapitalistisia halusubjekteja – ja tuhoamme itsemme ja maapallon ellemme herää ideologisesta unestamme.

Kerron Värrille Paavo Väyrysen ekologisesta mielipiteestä:”Ihmiskunnan polttavin ongelma on ihmisen ja hänen taloutensa suhde luonnontalouteen”. 4Värri nyökkää hyväksyvästi. Näinhän se on. Jos olisin esittänyt hänelle kansalaisaloitteeni militarisoitumisen rajoittamisesta (https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3376 ), niin hän olisi varmaan siihenkin nyökännyt hyväksyvästi. Kuitenkaan poliitikko Värri ei ole, vaan filosofi ja yliopiston professori, jonka mukaan nykyisellä ”uusliberalistisella yliopistolaitoksella ei näytä olevan muuta eetosta kuin kilpailusta menestyminen ja talouskasvun tukeminen”(s. 131). Hänen kirjansa ei ole puolueohjelma tai menetelmäopas ekokriisin voittamiseksi, vaan siinä on ”ensisijaisesti kaksi näkökulmaa: ontologinen ja pedagoginen. Ontologiasta ei voi johtaa normeja, periaatteita eikä päämääriä”(s.23). Pedagogiassa niin on kuitenkin elämän pakosta tehtävä. Pedagogina Värri toteaa:” Tarvitaan maailmanlaajuinen täyskäännös politiikassa ja taloudessa”(s.22). ”Näyttää selvältä, että kasvatuksen ja koulutuksen suunnasta syntyy kamppailuja (s.143). Kyse on myös ”suhteesta eriarvoisuutta ylläpitävään globaaliin kapitalismiin”(s.143).

On siinä kasvattajille haastetta – ja mehän olemme kaikki itsemme ja toistemme kasvattajia.

Kasvatuksen tärkein tehtävä on ihmisen sivistäminen moraalisubjektiksi. Nyt olemme kasvattaneet itsemme psykokapitalistisiksi halusubjekteiksi ja synnyttäneet ekokriisin. Tuskin voimme väittää Värrin analyysiä vastaan. Mutta mitä tehdä ?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset